Tämä blogi sisältää

Iloista paperiaskartelua

torstai 4. marraskuuta 2021

Kortti miehelle

 Pyynnöstä tartuin seuraavaan korttiurakkaan. Toivottiin 30 v. korttia. Tarkemmin ei määritelty mitä haluttiin, toki oli puhetta kortin saajan ammatista ja harrastuksista. Tällaiseen ratkaisuun päädyin.

Idea on peräisin Pinterestin ihmeellisestä maailmasta ja muokkasin sen omiin tarpeisiin sopivaksi. 

Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen, etenkin, kun hetkeen ei ole tullut isommin kikkailtua kartongin ja viivottimen kanssa. Etenkin tuon rusetin kääntely on varsin "mielenkiintoista". Harmittaa, kun siitä ei tullut otettua tarkempaa kuvaa, se on meinaa useamman kerroksen tuotos.



Leilmakuva eli tuo lasi, on Magnolian leimoja. 


Iha itseänikin hämmästyttää tämä huima loppuvuoden korttiaktiivisuus :)
Nyt olen kortteilun ja skräppäyksen lisäksi innostunut bujoilusta, mutta en tiedä pystyykö siihen liittyviä asioita tuomaan blogin puolelle, täytyy harkita. 

Toivotan oikein mukavaa syyspäivää Sinulle!


sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Kettukortteja

Hei, 
pitkästä, pitkästä aikaan :)

Ohessa huonoja ja käsittelemättömiä kuvia korteista, jonka tein toiveiden mukaan.
Tai toivottiin, että korteissa esiintyy kettu. 


Kyseessä on Sizzixin ihana kettustanssi, jonka hankin ihan näitä kortteja varten, mutta toki sille on tarvetta muutoinkin. 


Eli askartelua tapahtuu edelleen, mutta todella huonolla päivityksellä on blogit. Työpäivän jälkeen ei mitenkään meinaa saada itseään enää kotona koneelle, kun takana on koko päivä päätetyötä. Mutta välillä täytyy ryhdistäytyä ja laittaa jotain muistiin. Eli täällä sitä edelleen ollaan, vaikkakin harvakseltaan. 

Mukavaa syksyn jatkoa kaikille!


 

tiistai 19. toukokuuta 2020

Vauvakortteja

Tervehdys pitkästä aikaa,

Sain pyynnön vauvakortista ja toiveena oli, ettei mitään hörsellyksiä tai turhan "imelää". Toivottiin myös ettei kortti ole vaaleansininen tai sininen. Aikana pohdin ja tällaisia sain aikaiseksi. Onneksi sieltä löytyi sopiva kortti uudelle pienokaiselle.

Mukaan lähti teksti "Vauvaonnittelut" , jonka voi halutessaan kiinnittää vaikkapa tuohon kortin etuosaan, tai sitten kortin sisälle.


Tässä alemmassa kortissa tuo body on täysin vapaalla kädellä leikattu, ja sen  huomaa :)


Kuvat ovat kännykällä napattuja ja laatu ei ole parasta, etenkin värit vääristyvät. Näissä on siis sävyinä paljolti haalean mintun/siniharmaan/vihreänharmaan/harman sävyjä, eikä mikään noista väreistä ole suoraan vaaleansinistä.

tiistai 27. marraskuuta 2018

Kortti opiskelunsa aloittaneelle

Syksyllä tyttäreni muutti kauas kotoa opiskelemaan omaan unelmaansa ja pitihän minun ensimmäiseen kotoa lähtevään postipakettiin tuupata  kortti mukaan.

Ja koska tytär on nyt ekaluokkalainen jo kolmatta kertaa, niin pitihän se tieto hyödyntää myös korttiin. Ihanat Doodlet :)



lauantai 29. syyskuuta 2018

50 v. kortti

Tämä Artin ihana lady pääsi työkaverin 50-vuotis korttiin. Tämä en ehdottomasti yksi eniten käyttämiäni leimoja, ja aina se saa hyvälle tuulelle!



Ja nyt ulkoilemaan kun syksy tarjoaa parastaan.

lauantai 15. syyskuuta 2018

Eihän se ruusu ole, mutta kukka kuitekin

Tämä kortti on jo vuoden takaa ja tein sen äidilleni.

Pitkään olin sitä mieltä, etten ikinä kehtaa julkaista korttia jossa on itse piirtämäni kuva, mutta toisaalta, mitäs näitä noloilemaan.
Tämän kortin taustalla oli viime kesän (2017) ajatus opetella tekemään jotain vesiväreillä mökkiympäristössä. Kokeilu oli todella hauska ja palaan varmasti tuo opettelun pariin myöhemmin. Samalla tuli todettua, että akvarellitöissä on ehkä hitusen liikaakin haastetta, kun työtä ei pahemmin voi korjailla ja kokemusta vesiväreistä ei juuri lapsuuden jälkeen ole. Ehkä seuraavaksi kokeilen akryylivärejä :)

No ei äitini tuota korttia ainakaan palauttanut, että sikäli ajoi asiansa.



tiistai 11. syyskuuta 2018

Yksinkertainen kissakortti

Heipä hei, pitkästä aikaa.

Edelleen kärsin kuvankäsittelyohjelman puutteesta, kun mitään monimutkaista en malta opetella. Edelleen otan vastaan vinkkejä, mikä olisi kätevä ohjelma. Itse haluaisin vaan vähän rajailla kuvaa, ehkä reunat olisi kiva ja tietysti jos nimeni tuohon kuvaan saisin, niin sekin olisi hauskaa.

Mutta nyt kuvia tulee nyt näin käsittelemättä, pahoittelut.

Tässä näytille hyvin yksinkertainen kissa/onnittelukortti. Idea on napattu alunperin Pinterestistä ja toteutus oma. Alkuperäisessä oli käytetty kissaleimaa, minä käytin tyttären piirustustaitoja :). Tämä kortti lähti henkilölle jolla on kaksi kissaa, ja saattaa tuo pieni "raapaisu tapettiin" jopa olla ihan tuttua.



Voitteko uskoa, että nyt minulla on varastossa muutama teille esiteltävä kortti. Nykyään kortteja tulee tehtyä todelliseen tarpeeseen ja yleensä ne katoavat ennen kuin ehdin/muistan kuvata. Tällä hetkellä tulee kuitekin taas tehtyä edes jotain korttirintamallakin.

Iloista syksyä!

lauantai 7. tammikuuta 2017

Ylioppilaskortti keväältä 2016

Heipä hei,
Täällä ollaan, vaikka korttirintamalla ei olekaan tapahtunut mitään mainittavaa. Kortteja olen toki tehnyt, mutta kameraongelman takia kortit ovat lähteneet ilman kuvauksia maailmalle. Vaikka hiljaista on kun huopatossutehtaalla, en ole lopettamassa harrastusta tai blogia, nyt vaan tahti on mikä on, enkä ota päivittämisestä paineita.

Tässä kuitenkin yksi kortti viime keväältä. Pääsi tuo ihastuttava pöllöstanssi edes muutamaan korttiin. Eli vastaavia tuli tehtyä keväällä useampikin.




Oikein ihanaa vuoden jatkoa kaikille!

tiistai 2. elokuuta 2016

Pikainen hei

Ihan vaan äkkiä käyn päivittämässä sen verran, että ei täällä ole hävitty mihinkään. Perheeseen on vaan tullut tämmönen karvainen ihanuus (Hippu) ja kesät muutenkin sähköttömällä mökillä luonnon rauhassa. 

Syksyn tullen palaamme taas!



Ihanaa loppukesää Sinulle!

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

On se kortti...

Pitkästä pitkästä aikaan päädyin heletorstaina askarteluhuoneeseen ja korttien pariin. Koska valtaosa tusseistani ovat tulleet tiensä päähän oli pakko kokeilla muuta väritystapaa. Tämä kortti on väritetty sitten täysin Derwentin Inktenseillä ja perus vesivärikynillä. Työn kuivuttua lisäilin vähän tehosteita ja kimalteita.

Kyllähän tästä näkyy etten ole aikoihin väritellyt, mutta voi kun se oli silti rentouttavaa ja jotenkin vesiväreillä kuitenkin armollisempaa kuin tusseilla. Leimakin on ikivanha Popcorn the Bear (Crafters companion), olen sen varmaan omistanut kuusi vuotta ja nyt vasta taisin testata ensimmäisen kerran. Hitusen päänvaivaa aiheuttaa tämä uusi tietokoneeni ja tutun kuvankäsittelyohjelman puute, mutta ehkä tämänkin joskus oppii/tottuu.



Tämän kortin myötä toivotan oikein ihanaa äitienpäivän iltaa kaikille äideille. Itse sain viettää upean aurinkoisen päivän oman perheen,  läheisten sukulaisten ja oman äitini kanssa.

Kiitos vierailustasi!