Tämä blogi sisältää

Iloista paperiaskartelua

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Opetteluvuorossa lahjarasia

Eilen illalla päädyin askartelemaan lahjarasiaa. En ole aikaisemmin edes kokeillut moista puuhaa, ihan vaan ihaillut muiden blogeissa. No, viime aikoina olen kokeillut kaikenlaista muutakin, joten tämä menee niiden jatkoksi.

Lähtökohta oli siis tämä.


Ensin purin rasian alkutekijöihin, sitten päälle uudet paperit ja teippasin takaisin kasaan. Suunnitelmissa oli tehdä kanteen läpinäkyvä osio, jos vaikka rasiaan päätyisi makeisia. Minä onneton UHONHDIN koko aukon tekemisen, muistin vasta kun rasia oli muuten kasassa. Eli suunnitelmat muuttuivat. Kannessa oleva ihanainen tätsykkä on IBFS:n leimoja Moped Millie. Värittelyt sekatekniikalla (menivätkin vähän miten sattuu :) ), Kuviopaperi DCWV:n paperikosta. Tällaista jälkeä sain aikaiseksi.



Kannen sisäpuolella on vielä kiinnityssyteemi tarranauhalla (siis sitä missä on kaksi pintaa ja tarrautuvat toisiinsa), eli voi avata ja sulkea aina vaan uudelleen. Tarra on kiinnitetty kuumaliimalla. Ihan hauska tästä tuli, vaikka edelleen opettelemista riittää ja etenkin noiden sivujen kanssa pitäisi olla huolellisempi. Tykkään!!

Mitäköhän seuraavaksi kokeilisi? :)

Hyvää viikon jatkoa ja muistetaan kaikki elää täysillä joka hetki!

3 kommenttia:

  1. Onpas kivan näkönen rasia:) Tosi pirtsakat värit!:)

    VastaaPoista
  2. WAUDE!! UPEASTI tuunattu rasia!! kaunis raikas kokonaisuus!! =)

    VastaaPoista
  3. Kiitokset. Tästä tuli itsellenikin ihan mieluinen, uskallan siis jatkaa harjoituksia :)

    VastaaPoista

Rakastan kommentteja, joten olen todella iloinen jos jätät viestin käynnistäsi. Olet lämpimästi tervetullut uudelleen.

Toivoo Kati

Kiitos vierailustasi!