Tämä blogi sisältää

Iloista paperiaskartelua

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäiväkortti ja ihania lahjoja

Takana upea viikonloppu. Pojat toivat lauantaina voiton salibandyturnauksesta. Illalla vietimme mukavaa aikaa ystävien kanssa Euroviisuvalvojaisissa. Ja sitten tietysti tänään nautiskelimme äitienpäivästä.

Haluan vielä kiittää koko perhettä ihanasta äitienpäivästä. Mies teki, ja tarjoili aamupalasta alkaen aina päivälliseen asti hyvää ruokaa. Pojalta sain todella mieluisen lahjan (joka tulee kyllä lisäämään kädentaitoihin liittyvää rahanmenoa ;) ). Koko päivä on ollut mukava ja kaiken kruunuksi kävimme vielä mummolla nauttimassa herkkuja kaffen kera.

Alla tekemäni kortti äidilleni. Kortin oheistuotteena lähti mukaan sukat, jotka näytillä tuolla toisessa blogissani. Kortissa olen käyttänyt itselleni ei tyypillisesti ääriviivatarroja (Sinellistä), mutta lopputuloksesta tuli mielestäni oikein mukava ja samalla tekniikalla voisi tehdä useamminkin kortteja.





Alla tyttäreltäni saama lahja on niin harvinaista herkkua, että pakko esitellä täälläkin (lupa kysytty).

Tyttäreni on todella taitava piirtäjä, mutta koskaan aiemmin en ole häneltä taulua saanut. Tytär piirtää yleensä ihan jotain muuta kuin kukkia. Mutta tänään sain tämän todella kauniin ja uniikin taulun. IHANA, kiitos Veera!!

Taulukehys on puhtaanvalkoinen, vaikka kuvassa taittuu luonnonvalkoiseen. Ärsyttää kun nämä minun kuvaukseni eivät tee tauluille oikeutta...

Mummo on meidän perheelle todella läheinen ja tärkeä ihminen. Tyttäreni oli  muistanut mummoa alla olevalla upealla käsin piirretyllä taululla. Kuten arvaatte, saaja oli lahjasta todella otettu. 


Hyvää äitienpäivää

4 kommenttia:

  1. On sinulla upea ja ihana perhe, mutta niin olet sinäkin perheellesi ja läheisillesi. Kaikkea hyvää koko poppoolle.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanat nuo tyttäresi tekemät taulut, kukat ihan elävät niissä:-)
    Samoin tuo äidillesi tekemä kortti tosi hieno, Jyväskylän messuilla hurahdin aivan tyystin noihin ääriviivatarrajuttuihin kun Miia niitä esitteli :-)
    Myöhäset äitienpäiväonnittelut vielä sinullekin :-D

    VastaaPoista
  3. Upea kortti äidille- tykkään!

    VastaaPoista
  4. Todella tyylikäs kortti ja mahtavat taulut! Teillä näyttää olevan melkoisen luova perhe :)

    VastaaPoista

Rakastan kommentteja, joten olen todella iloinen jos jätät viestin käynnistäsi. Olet lämpimästi tervetullut uudelleen.

Toivoo Kati

Kiitos vierailustasi!