Tämä blogi sisältää

Iloista paperiaskartelua

maanantai 11. toukokuuta 2015

Niin on hiljaista että hävettää

Siinäpä se otsikossa tuli tärkeimmät.

Pyörittelen kyllä erilaisia korttiyritelmiä, olen vähän väritellyt leimakuvia, mutta kokonaisuudet eivät valmistu. Ne mitä valmistuu, ei kehtaa esitellä. Mikään ei näytä kivalta eikä innosta. Värisommittelut tuottavat tuskaa.

En olisi vuosi sitten uskonut, että oikeasti harkitsen teettäväni pojan rippikutsut, en tee itse kun tietokoneelle pohjan. Mutta kuten tiedätte, ei väkisin vääntämällä tule hyvää jälkeä. Luotan, että luovuus palaa taas jossain vaiheessa, on se palannut ennekin.

Kortteja ei siis valmistu, mutta kirjanmerkkejä teen säännöllisesti, näissä kun ei paljon tekemistä ole, ja kuitenkin ovat ihan mukavia antaa lukeville.


Tämä malli on oikein mukavasti toimivakin.


Tämä on edelleen pitkäaikainen rakas harrastus, vaikka nyt pientä kriisin poikasta onkin ilmassa. Viime aikoina tuntuu  muillakin olevan samaa haastetta. Osa "vanhoista" kortteilijoista näyttää lopettaneen ainakin blogaamisen kokonaan. Minulla tuli käden takia tuo pakollinen tauko kaikkeen ja se näyttää kyllä saaneen aivoni luovuuden aika onnettomaan tilaan. Mutta kyllä tästä noustaan, viimeistään kun syksy alkaa pimentyä.... nooh, ehkä vähän aiemmin.

3 kommenttia:

  1. Tuota kirjanmerkkiähän voisi käyttää kortin osana.. heh. Älä huoli kyllä se luovuus sinussa on, ei se minnekkään katoa. Nyt oli vaan muunlaisen toiminnan aika, joka tuli vaikket halunnutkaan. Mukavia alkukesän/loppukevään päiviä koko porukalle.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä vihjeestä, pitääkin itselle tehdä tuommoinen....ei tarvi vanhoja kortteja välissä käyttää :-)
    On sinulla kaikki luovuus tallella, kaikesta tuosta näkee :-D

    VastaaPoista
  3. Tuttu tunne, itse en saa aikaiseksi "oikeita kortteja", atc jotenkin vielä syntyy. Mutta tuo kirjanmerkki on niin hieno, että taidan ottaa mallia! Tsemppiä!

    VastaaPoista

Rakastan kommentteja, joten olen todella iloinen jos jätät viestin käynnistäsi. Olet lämpimästi tervetullut uudelleen.

Toivoo Kati

Kiitos vierailustasi!