Tämä blogi sisältää

Iloista paperiaskartelua

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Rippikortti kummitytölle

Tänään pääsimme juhlimaan kummitiytön rippijuhlia ja samalla täytyy ihmetellä miten nopeasti tämä aika ja vuodet menee, kun tuntuu ettei ristiäisistäkään ole kuin hetki.

Tähän korttiin valikoitui mielestäni todella kaunis paperi ja nappasin saman sarjan paperista toisen perhosen (identtiset) ja kohotin sen 3D tarroilla. Sen verran kiirus tämän kortin kanssa tuli, että kuvat oli pakko napsia pikavauhtia ja näin kortin kolmiulotteisuus jää mielikuvituksen varaan. Kuva ei nyt tee kyllä oikeutta kortille, on oikeasti oikein sievä. Vähän tuputtelin perinteisesti mustetta sinne tänne ja lisänä iso läjä kukkia  ja helmiä (+ palaneet sormet kiitos kuumaliiman ).


Viime aikoihin on mahtunut paljon kaikenlaista tohinaa ja kiirusta. Onneksi myös rentoutumista ja reippailua loman merkeissä Italian Gardalla (Riva del Gardassa). On muuten upea paikka ja suosittelen etenkin kaikille patikointia harrastaville. Tässä linkkiä toiseen blogiini ja matkakertomukseen,  maisemat olivat huikeat.

Mukavalta tuntui myös tehdä kortti pitkästä aikaa. Tällä hetkellä teen kortteja oikeastaan vain tosi tarpeeseen, eli enää minulta ei pahemmin korttivarastoja löydy. Mutta onneksi aina tulee tarvetta kortille niin pääsen väkertämään. 

7 kommenttia:

  1. Kaunis on kortti!
    Mutta mikä toinen blogi.....????? :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sirpa, minähän olen oikea "blogiholisti", eli minulla on Suloista sekametelisoppaa -blogi kaikelle sekalaiselle, johon tulee myös matkakuvat (mutta siellä eniten käsitöitä), ja sitten löytyy vielä tuorein viritys eli Olen lukenut ja luen edelleen -blogi, joka on ihan puhtaasi kirjablogi :) Linkit löytyy tuolta oikeasta palkista, kun vierittää vähän alaspäin, tervetuloa käymään.

      Poista
    2. Heips´! Täytyy heti käydä katsomassa ,kiitos!

      Poista
  2. Upea kortti ja erityisen mukavaa on, että kätesi antaa taas edes hieman näperrellä. ;)

    VastaaPoista
  3. Todella hieno kortti... taisi kortin saaja olla onnellinen :)

    VastaaPoista

Rakastan kommentteja, joten olen todella iloinen jos jätät viestin käynnistäsi. Olet lämpimästi tervetullut uudelleen.

Toivoo Kati

Kiitos vierailustasi!