Tämä blogi sisältää

Iloista paperiaskartelua

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Yksinkertaista


Ihan nopea kokeilu Stampendousin leimalla. Hempeän vaaleanpunaisen vastapainoksi tumman harmaata. Toimii ihan mukavasti. Tämän yksinkertaisempaa ei kortteilu voi enää olla. Sitä tykkäänkö tällaisesta, niin en vielä tiedä, täytyy tuumailla...



Ensi viikolla lupaan ahkeroida korttirintamalla vähän enemmän.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Pienen pieni laukku paperista


Tällainen laukku lähti eräälle pienelle päivänsankarille muiden lahjonen kylkiäisenä. Tämä laukku on sen verran pieni ettei tuonne sisälle juuri karkkiaskia kummempaa mene, mutta ihan hauska kokeilu.

Tällaiset laukut eri teksteillä  voisivat olla ihan mukavia ns. "kiitoskukkasia" esim. pienille synttärivieraille. Luulisin että pienet tytöt olisivat varsin otettuja esim. omalla nimellä varustetusta laukusta, vaikka sisältönä olisi sitten pari tikkaria tai karkkiaski.


Ohjeen kaavoineen löydät täältä .

Aurinkoinen ulkoilma houkuttaa joten se on moro!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Täällä ollaan taas

Viime aikoina on kiirettä riittänyt vähän  joka suuntaan ja blogi on jäänyt huonolle hoidolle... anteeksi. Kortteja olen kyllä tehnyt muutamia ja muitakin juttuja, mutta tuo kuvaus on jotenkin tuntunut aivan ylivoimaiselta. 

Muun kortteilun ohessa syntyi lähes vahingossa tämä Magnolia leimalla varustettu tekele. Tähän korttiin olevat tarvikkeet vaan lojuivat työpöydällä, minkäänlaista tarvetta kortille ei ole.  Leimakuvakin väritelty varmaan jo pari vuotta sitten, muistaakseni Distressin musteilla. Ainoa mitä varta vasten tein tähän korttiin ovat nuo pienet siniset kukat. Eli leikkasin tuolla minikukkaleikkurilla pienen pieniä kukkia, sitten nappasin rei´ittäjän sisältä noita valkoisia "keskustoja" ja lopuksi peitin kukat glossylla. 



Kohta alkaa piha olla jo sula ja pääsee pihatöihin, yes! Vielä tänään en löytänyt mitään kukkivaa omasta puutarhasta, mutta eiköhän sieltä kohta jo ensimmäiset krookukset tärähdä pinnalle. Koiran kanssa lenkkeillessä näin sentään sinivuokkoja tuossa ihan lähellä.  Kyllä tätä kevättä onkin odotettu.

Oikein aurinkoisia kevätpäiviä Teille kaikille!

Toivoo Kati

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Kohta se alkaa

Nimittäin hirmuinen urakka ylioppilas-, valmistujais, äitienpäivä- ja rippikorteista, niin ja tietysti hääpareillekin tulisi tehdä muutama kortti varastoon. Saa nähdä miten ahkera näiden osalta olen tänä vuonna, kun vielä nuo omat kutsukortitkin kummittelee pöydällä puolivalmiina.

Tässä kuitenkin kevään ensimmäinen yritelmä ylioppilaskortista. Vähän erilainen kuin perinteiset kortit. Hieman tuo aika raju värimaailma mietityttää, mutta makuja on monia, eiköhän tämäkin ottajansa löydä.




Tästä on hyvä jatkaa. 

Mitä muuten luulette, joko se kevät vihdoinkin alkaa viikonloppuna??

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Säilykepurkista lahjarasiaksi

Tänäään on yhden läheisin ihmisen synttärit. Koska päivänsankari on piakkoin lähdössä Lappiin tein lahjaksi ohuesta merinovillasta ihanaiset Paraphernalia sukat. Jotta lahjaan tulisi jotain uniikkia päätin tehdä vähän erilaisen lahjarasian. Tämän rasian idean bongasin jostain ihanasta blogista, jota en nyt valitettavasti löydä mistään, mutta varsinaisen ohjeen löydät täältä. Toteutus tästäkin omalla tyylillä. Ja selvyyden vuoksi, sukat löytyvät siis tuolta tuunatusta purkista. Tähän kokonaisuuteen täytynee vielä tekaista tyyliin sopiva tagi.


Tämä idea oli niin hauska ja toisaalta helppo toteuttaa, että näitä teen varmasti jatkossakin. Täytyy ostaa kaupasta vähän erilaisia säilykkeitä, niin saa myös erikokoisia purkkeja.

Kuten huomaatte blogissa on viime aikoina ollut hiljaisempaa. Syynä tähän, että teen nykyään keikkatöitä, ja aina kun uusi työkeikka alkaa, keskityn siihen ja silloin harrastukset jäävät taka-alalle. Kokoajan täällä kuitenkin jotain tuotoksia syntyy, ehkä vähän hitaammin mutta kuitenkin.

Aurinkoista viikonvaihdetta
      toivottelee Kati

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Vielä yhdet pienet varpaat


Tähän korttiin päättyy vauvakortit toistaiseksi. Edelleen tätä itselle "kummallista" tyyliä. Ei hirveän hempeää, mutta ehdottomasti tyttömäistä kuitenkin.


Sama kortti sisältä.

Nyt odottelen innolla huomista p*askarteluhaastetta... itsellä ei ole nyt mitään uusia ideoita joten kovasti toivoisin että haaste saisi ideoinnin taas käyntiin.
 Kasa leimakuvia kutsukortteja varten odottaa värittelyä, mutta kun ei iske niin ei iske...

torstai 28. maaliskuuta 2013

Hyvää pääsiäistä


Iloista ja rentouttavaa pääsiäistä kaikille! 
Nauttikaa ihanasta auringosta ja pääsiäisherkuista.



Toivottelee 
Kati

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Sydänkortti ja kuvauksellinen kissa

Vauvakortteja tuli samalla kertaa urakoitua enemmänkin, mutta laitetaan vaihteeksi näytille jotain muuta. Periaatteessa tämäkin tekele menisi vauvaonnitteluista.

Stanssailin sydämet kuviopaperista, tuputtelin reunat musteella, liimailin paksummalle kartongille ja leikkasin niin että reunoille jäi valkoista. Lopuksi reiät ja sitten pujotin narun. Vähän pitsiä koristeeksi, kohokuvioitu ekokartonki ja siinäpä se. Viime aikoina olen tehnyt jotenkin itselleni epätyypillisiä kortteja, mutta vaihtelu virkistää...tai sitten syytän ns. alkavaa neljänkympin kriisiä (lähenee, lähenee....huh, huh)



Pakko on laittaa näytille myös tuo meidän linssiludekatti. Kallella on tapana tunkea aina ja kaikkialle missä voisi olla kamera. Itse haluaa näemmä valita myös taustat (ei luota kuvaajan taiteelliseen näkemykseen). Näin  karvapallo poseerasi eilen iltasella.


Ja tietysti hieman "eteerisempi" ilme täytyi tallentaa myös. 


Meidän oma karvainen "huippumallimme". ;D.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Vauvakortteja

Sain pyynnön vauvakortista ja jos oikein ymmärsin ei haluttu ihan perinteistä "söpöstelykorttia". Aika haastavaa kun ei yhtään tunne kortin saajia, mutta kokeillaan. Alkajaiseksi tein tällaisia.


Tästä hieman retrohenkisestä rekkarikilpikortista tuli oma lempparini.


Sitten silppusirkusversio.


Ja lopuksi vielä tällainen hillitympi. Tuon hello baby nauhan olen joskus tuonut Tallinnasta.


Täytynee vielä yrittää muutama tehdä, kunhan luovuus vaihde taas löytyisi. 

Blogitausta on taas vaihtunut kuten huomaatte, mutta mitenkään muuten en saanut tuota viesteihin vastaus mahdollisuutta toimimaan. Saa nähdä jääkö tämä näin, vai vieläkö teen muutoksia.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Tämä kortti saa minut hyvälle tuulelle


Synttäreitä on lähipiirissä nyt useampia. Tämä iloinen The Greeting Farmin neitonen lähtee onnittelemaan yhtä päivänsankaria.
Piparikuvioit leikkelin jämäpapereista. Nuo puukukkaset ostin Tiimarista (pussissa 24 kpl ja hinta vain 0,90 senttiä!!) Kirjaimet tein yksinkertaisesti leikkaamalla silppukartongista palasia joihin kirjoitin valkoisella geelikynällä, ihmettelen etten ole aiemmin tuota älynnyt!!

Kokoinaisuudesta pidän tällä kertaa todella paljon itsekin, juuri sopiva nuorelle neitoselle.



En tiedä vaikuttaako tämä pitkään jatkunut flunssa jo kokonaisvaltaisesti, mutta ranne kipeytyi yllättäen, ja samalla katosi puristusvoima.  Nyt käsi pakkolevossa muutaman päivän niin eiköhän se siitä. Ihan kokonaan mitään tekemättä en osaa olla, eli kortteja yritän varovaisesti väsäillä, koska intoa riittää, mutta tehotuotanto on nyt seis.

Täytynee etsiä joku mukava kirja ja keskittyä siihen.

Hyvää viikonloppua!

Kiitos vierailustasi!