Tämä blogi sisältää

Iloista paperiaskartelua

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Pakkohan sitä oli kokeilla... tuikkukortti nro 1

Tervehdys! Olen nähnyt monissa blogeissa ja Koukussa kortteihin sivustoilla aivan upeita tuikkukortteja. Ensimmäiseen taisin törmätä Maissin ihanassa blogissä täällä. Maissin sivuilta löytyy myös linkki tuikkukortin ohjeeseen.  En voinut vastustaa kiusasta, vaan kokeilin myös itse tuota ohjetta. Tuikkukortti on varsin helppo tehdä, tosin oma versioni näyttää varsin vaatimattomalta noihin muiden ihanuuksiin verrattuna. Jos seuraaviin sitten vähän enemmän koristuksia ;).  Leimakuvana on Hänglar & Stänglarin sydäntä pitelevä tyttö ja väritykset Distress Inkeillä.
Pakkasin tuikut vielä varalta sellofaaniin, ettei korttiin tule tahroja. Lisäksi, kun tuikut on pakattu, ei tuota nauhaakaan välttämättä tarvitse, pysyvät ihan hyvin paikoillaan ilmankin.



Tagin leikkasin mututuntumalla ja leimasin siihen tervehdyksen. Tuo pieni suloinen joulutähti on tehty Marianne designin stansseilla.


Tuikkukortteja teen varmasti jatkossakin. On ihan mukava vieminen vaikka opettajalle joulutervehdyksenä. Toki tällä samalla mallilla voisi tehdä ihan muitakin kuin joulutervehdyksiä. Tuikut voi vaihtaa vaikka suklaapatukkaan jne. Tämä olisi mielestäni myös oiva kierrätettävä kortti. Eli saaja voi helposti laittaa sen kiertoon kun tervehdys on vain tuossa tagissa, uusi tagi - ja kortille uusi saaja. Kannatan tällaista kierrätystä lämpimästi.

Kiitos vierailusta ja tervetuloa uudelleen! Ja kaikista kommenteista olen äärettömän kiitollinen, ihan vaikka pelkkä moikkaus. En millään meinaa uskoa tuota kävijälaskuria ja kaipailen "todistusaineistoa", tuntuu uskomattomalta että täällä olisi jo käynyt noin monta vierailijaa.

4 kommenttia:

  1. Ihan yhtä hieno on sinunkin tuikkukorttisi kuin muidenkin! Usko pois! Ja kivasti olit kehitellyt ideaa eteenpäin (sellofaani, suklaapatukka jne.).

    VastaaPoista
  2. Hetken piti miettiä, että mikä ihmeen tuikkujortti. Tuohan on aivan mainio, kertakaikkisen ihana idea.
    Eikä sinun korttisi ole mikään vaatimaton, vaan todella kaunis.

    VastaaPoista
  3. Kiitokset! Tarkoitin tuolla vaatimattomalla sitä, että useissa blogeissa on näkynyt aivan upeita runsaasti koristeltuja kortteja. Ihailen niitä valtavasti, mutta itselläni ei runsaat koristelut tule lainkaan luonnostaan (ainakaan harrastuksen tässä vaiheessa), joten pitäydyn yleensä omalla mukavuustasolla :).

    Ja tuosta ideoinnista, täytyy aina yrittää keksiä noihin muiden loistaviin ideoihin jotain omaakin (naurua) ;). Tämä on kyllä varsin moneen erilaiseen tervehdykseen sopiva malli. Olen ihan oikeasti sitä mieltä, että niin näitä tuikkukortteja, tavallisia ostokortteja kuin muitakin mahdollisia materiaaleja kannattaa hyödyntää ja kierrättää jos vain mahdollista.

    Ja huomasitko Tiitsa tuon kukkasen, eikös ole ihan kiva?!

    Ja näin sitä on taas hyvin levätty ;D

    VastaaPoista

Rakastan kommentteja, joten olen todella iloinen jos jätät viestin käynnistäsi. Olet lämpimästi tervetullut uudelleen.

Toivoo Kati

Kiitos vierailustasi!