Tämä blogi sisältää

Iloista paperiaskartelua

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Tää nyt on vaan tämmönen....

Minun oli tarkoitus tehdä kortti pojalle ja siitä tuo tausta. Jotenkin kuvaan eksyi tuo Hänglär&Stänglarin retkeilevä neitokainen. Olen saanut kuvan joskus ja se oli pakko väritellä ihan kokonaan Promarkereilla kun ei kestänyt vedellä lotraamista. Olihan olevinaan vaikeaa..huh. Pitäisi harjoitella enemmän noiden tussien käyttöä kun ovat nyt jääneet melko vähälle käytölle.


Tyttönen on kohotettu 3D-tarroilla ja taustalle on leimattu kukkia Artemion leimalla/Distressin musteella. Hyvin simppeli kortti siis.

Viikonloppu on kulunut hirmuista vauhtia. Lauantaina kävimme Ikeasta ostamassa mm. pojalle uuden sängyn ja lipaston (+ kaikkea muuta sälää). Rankan shoppailun päätteeksi jäimme mieheni kanssa hotelliin yöksi. Tulimem aikaisin aamupäivästä kotiin ja tämä päivä on mennyt sitten kokonaan uusien huonekalujen kasaamiseen ja pojan huoneen uudelleen järjestämiseen. Hommaa riittää vielä pariksi päiväksi, joten korttirintamalla voipi olla aika hiljaista. Yritän kyllä siirellä aiemmin tekemistäni korteista kuvia koneellekin.

Ensi viikko olisi vielä pakerrettava töissä ja sitten vajaa pari viikkoa lomaa + muuta mukavaa. Oikein hyvää alkavaa viikkoa Teille kaikille.

4 kommenttia:

  1. Voi ihanuus!!! Aivan suloinen tuo kuva =) ja ihanasti väritetty!! majava paperi on ihq <3

    Jaksamista teille sen huoneen järjestämiseen kanssa =D Olen itsekin täällä viikolla joutunut remontoimaan toimitilaani töissä, ja se vie kyllä hirveesti aikaa =(
    Mutta lopputulos palkitsee =)

    VastaaPoista
  2. Ihan kun mulle tehty =DDD
    Tsemppiä remonttihommiin, myös sen askarteluhuoneen tekoon ;)

    VastaaPoista
  3. Hieno kortti. Joskus simppeli on sitä parasta !

    VastaaPoista
  4. Kiitokset. Olen Saran kanssa ihan samaa mieltä että lopputulos kyllä palkitsee. Remontteja on edessä enemmänkin, mutta etenkin tuo suunnittelu on todella mukavaa. Etenkin kun mies OSAA toteuttaa minun kummallisetkin ideat...toisaalta hän on onneksi myös se "järjen ääni". Seuraavaksi siis vuorossa uusi makuuhuone entisestä autotallista, sitten se askarteluhuone ja sitten jatkuu pintaremontti + parkettien vaihto muualla talossa. Johan keittiöremontista onkin kaksi vuotta ja vessaremontista vajaa vuosi :D:D

    VastaaPoista

Rakastan kommentteja, joten olen todella iloinen jos jätät viestin käynnistäsi. Olet lämpimästi tervetullut uudelleen.

Toivoo Kati

Kiitos vierailustasi!