Tämä blogi sisältää

Iloista paperiaskartelua

torstai 18. elokuuta 2011

Se olis sitten tämän vuoden sadas kortti!

Seikkailin eilen netin ihmeellisessä maailmassa ja törmäsin mukavan näköiseen korttiin täällä. Siitä se ajatus sitten lähti.

Halusin tehdä toteutuksen ehdottomasti Magnolian leimoilla, samalla osallistun ensimmäistä kertaa Magnolian haasteeseen #63 täällä. Haasteessa oli tarkoitus käyttää Mankun lempileimoja. Vaikea valinta, pidän niin monista, mutta tässä kortissa tuo "prinsessa" edustaa ihan ensimmäistä Magnolian leimakuvaani, tuossa istuvassa tytössä on vaan sitä jotain ja sammakko tietysti sopii teemaan, mutta on myös todella söötti.

Kortin mallipohja taitaa olla nimeltään "Side step card" (koko A5). Kortin reunat olen käsitellyt Distressin musteella Walnut stain. Leimakuvat väritetty sekatekniikalla. Prinsessa mekossa on ihanaa kultaista kimalletta, mutta kuvausolosuhteet/taidot eivät riittäneet hyvän kuvan saamiseen.


Kokeilin tässä kortissa myös ensimmäistä kertaa tuota helistintä (ks. ikkuna). Oikein kiva, tosin tässä kävi pieni moka, eli tuollaista rompetta ei kannata laittaa, kuvioissa on sen verran ohut ja terävä reuna, että tuntuvat tarttuvan laitoihin kiinni... Otan opiksi ja olen viisaampi seuraavalla kerralla.


Kortissa näkyvään pieneen kirjaseen "olipa kerran", tulee päivänsankarille pieni tervehdys, joten en ole sitä vielä kiinnittänyt mitenkään.

Vielä sivukuvaa. Laitoin korttiin myös muutaman tuen sisäpuolelle.


Luulen tietäväni pienen "rinsessan" joka ilahtuu tästä kortista.

Huomaa, että olen lomalla. Kortteja syntyy ja kotityöt odottavat. Ensi viikolla lupaan ahkeroida kotihommissa...muistuttakaa jos postailen liikaa.

Kiitos jos jaksoit lukea tämänkin megapostauksen, olette tärkeitä!

10 kommenttia:

  1. Onpas mahtava ja paljon aikaa vievä kortti:)) Onnea vaan sadannesta, tämän varjolla voi kaikki kotityöt jättää hamaan tulevaisuuteen:))

    VastaaPoista
  2. Ihana kortti, jossa on ideaa. Upeasti väritetyt leimakuvat kruunaavat kokonaisuuden.

    VastaaPoista
  3. No voi juku! Tämähän on jo järjettömän kaunis!!!!
    Päivän kaunein kortti ainakin minulle =)
    Ihanat tildat, ihanasti väritetty, tuo kivikuviopaperi on aivan loistava ja sopii tosi hyvin tähän korttiin, ja voi tuota helistinta!!!! WAU!!!

    VastaaPoista
  4. Siis aivan uskomaton !!!! Ja mielestäni upeampi kuin mistä idean sait. siis niin ihana, pyysin tyttönikin tähän ihailemaan. Juu tosiaan tuo kivipaperi on kyllä passeli. Ja älä tosiaan niistä koti askareista huolehdi, ei ne ruokaa pyydä... Ne ehtii aina jossain välissä. Lisää tällaistä silmän ruokaa 8)

    VastaaPoista
  5. Tästä kortista ilahtuisi isompikin prinsessa, todella UPEA! Täys 10! Sinä olet kyllä taitava! =)

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka ihana kortti!!! Siis IHANA! Todella rakkaudella tehty ja takuulla vaivannäkösi on kannattanu, lopputulos on huikea!

    VastaaPoista
  7. Moikat ja kiitokset kaikille kauniista sanoistanne! Tämän kortti on oikeastaan varsin yksinkertainen tehdä, tuon helistinosan tekisin vain nyt toisin. Itsellä nyt monta ideaa tuohon korttipohjaan, mutta saa nähdä koska ehdin toteuttamaan. Kokeilkaa muutkin ihmeessä!!
    PS. Päädyin tänään hemmottelemaan perhettä lohihyytelövoileipäkakulla ja taidan tehdä vielä muutaman pätkismuffinin, enköhän sitten saa taas jatkaa hetken askartelupöydän ääressä ;)

    VastaaPoista
  8. adorable card, thanks for linking to mine.

    VastaaPoista
  9. WAUDE!!! mahtava kokonaisuus!! =)

    VastaaPoista

Rakastan kommentteja, joten olen todella iloinen jos jätät viestin käynnistäsi. Olet lämpimästi tervetullut uudelleen.

Toivoo Kati

Kiitos vierailustasi!